Lippukunnasta

Viinikan Siniset

Viinikan Siniset on noin 180 hengen sekalippukunta, ja kolomme sijaitsee Viinikan kirkolla. Yhdistimme voimamme  sisaruslippukuntamme Viinikan Sinityttöjen kanssa ja aloitimme yhteisen historian luomisen vuoden 2022 alusta yhtenä lippukuntana. 

Tampereen Eteläinen seurakunta toimii taustayhteisönämme. Saamme seurakunnalta rahallista avustusta toimintaan ja seurakunta tarjoaa meille tilat toiminnan harjoittamiseen Viinikan kirkolta. Teemme paljon yhteistyötä seurakunnan kanssa erilaisissa tapahtumissa ja esimerkiksi sudenpennut ja seikkailijat antavat partiolupauksen jo vuosikymmenten perinteen mukaisesti Viinikan kirkossa Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen yhteydessä. 

Yhdistyminen

Vuodesta 2016 ViSillä ja ViSiTyllä on toiminut yhteiset sudenpentulaumat ja toimintaa on tehty yhdessä mahdollisimman paljon. Kahden yhdistyksen pyörittäminen oli lopulta vain resurssien haaskausta. Ajatus yhteisestä lippukunnasta syntyi jo vuosia sitten, mutta lopullisesti se päätettiin toteuttaa Kaisa Niukkalan Ko-Gi -työn yhteydessä. 

Yhteisen lippukunnan nimeksi päätettiin Viinikan Siniset ja yhdistyminen toteutettiin siirtämällä Viinikan Sinityttöjen jäsenet Viinikan Sinisiin. Yhteisen alun kunniaksi lippukunta suunnitteli itselleen uuden huivimerkin ja heijastinnauhoin varustetun partiohuivin, jotka otettiin virallisesti käyttöön itsenäisyyspäivänä 6.12.2021. 

Historiaa

Viinikan Siniset on perustettu 1953

Alkusysäyksen partiotoiminnan aloittamiselle Viinikassa sai aikaan oman seurakunnan perustaminen. Suomen suurin seurakunta Tuomiokirkkoseurakunta jaettiin vuoden 1953 alussa viiteen itsenäiseen seurakuntaan: Tuomiokirkko, Härmälä, Pyynikki, Kaleva ja Viinikka. Poikatyöntekijäksi Viinikkaan tuli Harry Jaakkola, joka jo vuonna 1948 oli perustanut partiolippukunta Hiipan Pojat.

Aluksi toimintaa oli poikakerhoissa. Erätiellä asuva Osmo Karanka sai Harry Jaakkolan innostumaan omasta lippukunnasta Viinikkaan. Syksyllä -52 valmisteltiin lippukunnan perustamista, neljä poikaa suoritti III luokkaa. Perustamistilaisuudessa 6.2.1953 oli mukana Suomen Partiopoikajärjestön Hämeen piirin johtaja rovasti Leo Böök ja Viinikan seurakunnan kirkkoherra, rovasti Paavo Viljanen. Leo Böök oli mieltynyt Koivistonkylän Sulkavuoreen hyvänä retkipaikkana, joten hän ehdotti lippukunnan nimeksi Sulkavuoren Pojat. Vanhempien edustaja Osmo Karanka ehdotti nimeksi Viinikan Siniset, sillä seurakunta taustayhteisönään toimivat lippukunnat kuuluivat Suomen Partiopoikajärjestön Siniset Partiopojat jäsenliittoon. Asiayhteyttä pidettiin hyvänä ja niin yksimielisesti päätettiin antaa lippukunnan nimeksi Viinikan Siniset.

Viinikan Sinitytöt perustettiin 1956

Kolme vuotta Viinikan Sinisten perustamisesta Viinikkaan perustettiin Viinikan Sinisille sisaruslippukunta Viinikan Sinitytöt.