Partiolippukunta
Viinikan Siniset
Partiotoimintaa Tampereen Viinikassa kaiken ikäisille jo vuodesta 1953
Se on tunnin homma!
Se on tunnin homma!
ajankohtaista
Keitä me olemme, missä me olemme
Viinikan partiotoiminnan historia alkaa vuodesta 1953, jolloin poikalippukunta Viinikan Siniset perustettiin. Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1956, perustettiin tyttölippukunta Viinikan Sinitytöt. Vuonna 2022 sisaruslippukunnat yhdistyivät ja olemme nykyään yksi yhteinen lippukunta; Viinikan Siniset.
Toimintamme tukikohta on Viinikan kirkon alakerrassa, jossa partiokolomme sijaitsee. Toimintamme taustayhteisönä on Tampereen Eteläinen seurakunta, joka tarjoaa meille tilat ja toiminta-avustusta. Teemme yhteistyötä puolin ja toisin esimerkiksi erilaisten tapahtumien, Yhteisvastuukeräyksen ja lupauksenantotilaisuuden merkeissä.
Mukaan toimintaan?
Kiinnostaisiko partiotoiminta? Olitpa kouluikäinen, koulusi jo käynyt tai vaikka eläkkeellä, meille mahtuu mukaan! Partiota voi harrastaa monella tapaa, lähtökohtaisesti aikuiset mahdollistavat lasten harrastamista, mutta meillä on toimintaa myös aikuisille. Ota rohkeasti yhteyttä esimerkiksi lippukunnanjohtajaan.

Uudet sivut
Viinikan Sinisten nettisivut uudistuvat. Vanhat sivut lakkasivat toimimasta, joten nyt aloitetaan puhtaalta pöydältä.
16.8.2026
1 kommentti
