Kesätauko koittaa!

Kesäkuu on jo pitkällä.

Viime viikonloppuna leireilimme sudenpentujen, seikkailijoiden ja perhepartion kanssa Hämeen partiopiirin leirialueella Kurun Vaakaniemessä yhdessä muiden eteläisen seurakunnan lippukuntien kanssa.

Viikkotoiminta on ollut tauolla jo kuukauden päivät, mutta isommilla lippukuntalaisilla mielessä siintää varmasti jo heinäkuussa koittava Finnjamboree Kajo! Eilen julkaistuista Kajolaisen kirjasta (<- klikkaa!) pääset lukemaan paljon hyödyllistä tietoa leiristä, mm. varustelistauksen!!

Muistutus huiveista:
Muistakaa vaihtaa huiveihin uusi huivimerkki, jos se on vielä tekemättä!! Huivimerkki identifioi partiolaisen vahvasti. Pidetään siis kaikki huolta siitä, että vanhat huivimerkit siirretään arkistojen kätköihin, tai vaikka ruokailuvälinepussiin ja että partiohuiveissa on meidän uusi huivimerkki!

Syksyn aloitus:
Syksyn toiminta käynnistyy perinteisesti syyskuussa. Syksyn infotilaisuus järjestetään elokuun loppupuolella. Seurailkaa sähköpostia ja nettisivuja, sekä olkaa tarvittaessa Whatsappilla yhteydessä mieltä askarruttavissa kysymyksissä. Johtajille kesä on lomaa ja rentoutumista, joten pahoittelut jos vastaukset hieman viivästyvät 🙂

Oikein mukavaa ja rentouttavaa (partio)kesää kaikille!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.